sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Massasta on moneksi

Joulukuun kerhossa muovattiin Fimosta monenlaista hauskaa. Johanna teki kahvipannuja ja tonttuja. Pirjo-Riitta teki ruusuja, Tuulikki teki joulutähden ja Merja väkersi kitistä (anemone) jouluruusun.





Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille nukkekotiystävillemme!

sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Laatikkopöydät

Marraskuun kerhossa teimme laatikkopöytiä Johannan, Tuulikin ja Leenan kanssa. Malli on jälleen Susanna Tunturi-Anttilan kirjasta.
Leenan yöpöytä, Johannan ja Tuulikin laatikkpöydät ja Merjan tekele vielä osina.


sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Kiikarit

Lokakuun kerhossa teimme kiikarit Susanna Tunturi-Anttilan kirjan ohjeella.
Kiikarin väsääminen oli melko haastavaa, mutta saimme osat tehtyä ja vieläpä sopimaan yhteen.
Leenan, Johannan, Merjan ja Tuulikin kiikarit.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Intarsiapöytä

Kerhon syyskausi pyörähti käyntiin tikunpätkimisen merkeissä. Teimme Susanna Tunturi-Anttilan kirjan ohjeella intarsiapöytätasoja. Aika hineoja tuli.
Leenan neliskanttinen pöytä vähän kesken,  Arjan pöytä kuvionuunnitteluvaiheessa, Piia ehti jo maalatakin pöytänsä ja Merjan on hiomista vailla.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Kesälaitumille

Kevään viimeisessä kerhossa teimme kukin mitä halusimme. Leena laittoi kädet ja ompeli mekon nukelle, Tuulikki kokosi kaakeliuunikittiä, Piia rakensi puulaatikoita ja Merja kokosi kukkakittejä, iiris ja eukalyptus on tulossa.
Kerhomme lähtee nyt hyvillä mielin kesälaitumille.
Oikein aurinkoista kesää kaikille nukkekotiystävillemme!








tiistai 17. huhtikuuta 2018

Ruokakomeroon täydennystä

Leenan ja Pirjo-Riitan kanssa jatkoimme massailua kerhossa saadaksemme käytettyä vanhoja jo kuivumassa olevia massoja. Kaksi tuntia meni kuin siivillä ja aikamoisen kasan erilaisia makkaroita ja herkullisia munakoisoja saimmekin aikaan.
Leenan munakoisoja

Pirjo-Riitan makkaroita ja lihoja

Merjan makkaroita

ja Merjan makkaroita paiston jälkeen kun kaikki vaivalla sekoiteltu struktuuri on paistunut olemattomiin. Tämmöistä tämä on, aina ei onnistu! Ehkä sekoittelimme ja pehmensimme massoja liikaa ja ne sulautuivat paistossa toisiinsa?



sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Kukkakaaleja ja muuta massailua

Maaliskuun kerhossa massailimme. Kukkakaaleja valmistui varsin satoisasti, mutta myös muuta herkkua, kuten kakku, jäätelötötterö ja keksejä.

Johannan kukkakaalit

Piian kukkakaalit ja muut herkut

Pirjo-Riitan, Railan ja Tuulikin kukkakaalit
Merjan kakku

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Puutarhanurkkauksemme näyttelyssä

Naantalin nukkekotikerhon puutarhanurkkaukset Naantalin pääkirjastossa maaliskuun ajan. 
Tervetuloa tutustumaan minimaailman satumaiseen kasvukauteen.
Railan puutarhanurkkaus

Arjan puutarhanurkkaus

           Piian  puutarhanurkkaus

                    Leenan puutarhanurkkaus

Pirjo-Riitan puutarhanurkkaus

Johannan puutarhanurkkaus

                                                             Merjan puutarhanurkkaus/puutarhapuoti


                                                                     Tuulikin puutarhanurkkaus

 
Merjan puutarhanurkkaus



sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Puutarhaunelmia

Helmikuun kerhossa teimme viimeisiä silauksia puutarhanurkkauksiimme.
Johannan ruusuköynnös

Johannan hattu, Arjan ja Tuulikin puutarhakäsineet, Tuulikin raparperinlehdet, Leenan krookukset, Merjan puutarhakäsineet ja siemenpussit

Tuulikin raparperinlehdet ja Leenan krookukset

Johannan hattu, Arjan ja Tuulikin puutarhakäsineet

Arjan viiniköynnös

Merjan siemenpussit ja puutarhahanskat

torstai 25. tammikuuta 2018

Unelmien puutarhanurkkauksia tekeillä

Puutarhanurkkausten tekeminen jatkui taas sunnuntaina. Hienoja puutarhaunelmia on tekeillä, osa jo lähes valmiita, mutta pientä hiomista jokaisen työ tekijänsä mielestä vielä vaatii. Kasveja voi myös tehdä vaikka miten paljon ja aina vain ilme paranee.

Johanna massaili tomaatteja
Tuulikki teki aitaa
Piia rakensi laatikkohyllykön
Raila ompeli puutarhaessun
                                        Merja väkersi kukkia Bonnie Lavishin kukkakitistä